Kuljettajakysely paljasti linja-autonkuljettajien vessaongelmien laajuuden

AKT:n lähi- ja paikallisliikenteen linja-autonkuljettajille järjestetyssä kyselyssä puolet vastanneista kuljettajista kertoo, ettei heillä ole todellista mahdollisuutta päästä vessaan edes neljän tunnin välein. Tärkeimmät syyt ovat, ettei vessoja yksinkertaisesti ole tai että aikataulut ovat liian kireitä.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n toteuttamaan kyselyyn saatiin 895 vastausta. Määrä on hyvä, kun alalla on kaikkiaan noin 6000-7000 kuljettajaa. Kysely tehtiin yhteistyössä Autoliikenteen Työnantajaliiton kanssa.

Kuljettajilta kysyttiin, toteutuuko tosiasiallinen mahdollisuus käydä wc:ssä työehtosopimusten edellyttämän vähintään neljän tunnin välein. Tähän runsaat 51 prosenttia vastasi, ettei mahdollisuutta ole.

Syiksi siihen, miksi vessaan ei pääse kerrottiin, että vessoja ei ole (50 prosenttia ei-vastaajista) – tai vessassa käyminen ei ole aikataulujen puutteessa mahdollista (83 prosenttia ei-vastaajista). Muita syitä olivat esimerkiksi se, että vessat voivat olla niin huonossa kunnossa, ettei niitä voi käyttää. Vastaajat kertoivat myös, että ”kuukautiset ovat aina iso stressi”. Ongelmat ovat yli puolelle päivittäisiä ja kolmannekselle viikoittaisia.

”Aikataulu näyttää riittävää taukoa, mutta todellisuudessa sitä ei ole” 

”Jos virtsaat päätepysäkillä metsään, puskaan, renkaaseen, tms. niin asukkaat/matkustajat tekevät kuljettajasta valituksen. Ja toiseksi virtsaaminen muualle kuin vessaan ei kuulu enää 2020-luvulle.”

Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajien vessaongelmaa on kiristänyt se, että linjoja kilpailutetaan määräajoiksi. AKT ja ALT ovat yhdessä ajaneet ratkaisumallia, että tilaajat eli kaupungit ottaisivat vastuun vessojen järjestämisestä ja laskuttaisivat ylläpitokulut liikennöitsijöiltä. Kiistan jatkuessa kuljettajat ovat joutuneet epäinhimillisiin tilanteisiin.

Myönteistä kehitystä osoittaa tuore päätös Lahdesta, jossa kuljettajille rakennetaan sekä uusia kiinteitä vessoja että järjestetään päätepysäkillä bajamajoja. 

AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom kertoo, että viime työehtosopimuskierroksella työehtosopimuksessa päätettiin, että perustetaan sosiaalitilatyöryhmä vaikuttamaan kaupunkeihin sekä lähi- ja paikallisliikennettä kilpailuttaviin viranomaisiin, jotta ne osallistuisivat wc-tilojen järjestämiseen. Kyselyn jälkeen seuraavana askeleena on tarkoitus tuoda ongelmakohdat liikennöitsijöille tietoon, jotta ongelmat voidaan yhdessä ratkaista.

– Arkipäivä noissa olosuhteissa on sietämätöntä. Kilpailuttajien ja kaupunkien on aika ottaa itseään niskasta kiinni. Kaikki avaimet ovat olemassa toimivaan ratkaisuun, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom sanoo.

– Käymme nyt kyselyn vastaukset läpi ja analysoimme ne yhdessä liittojen kesken. Saamme analysoinnista tietoa esimerkiksi siitä, nousevatko vastauksissa jotkut tietyt kaupungit, alueet ja linjat esille. Sen pohjalta meidän on helpompi olla yhdessä yhteydessä liikennettä ostaviin viranomaisiin, kertoo Autoliikenteen Työnantajaliiton toimitusjohtaja Mari Vasarainen.

Lisätiedot:
Niko Blom, AKT:n 2. varapuheenjohtaja, p. 040 554 0495, niko.blom@akt.fi
Mari Vasarainen, toimitusjohtaja, Autoliikenteen Työnantajaliitto, p. 09 4789 9370, mari.vasarainen@alt.fi