Työterveyslaitos: Linja-autoliikenteessä tulee huomioida käyttövoiman vaikutukset turvallisuuteen – OiRA-työkalu pienyritysten avuksi

Vuorovaikutteinen riskinarviointityökalu OiRA helpottaa erityisesti pienyritysten turvallisuustyötä. Uudistettu linja-autoliikenteen työkalu auttaa huomioimaan sähkö- ja kaasubussien erityispiirteet kuljettajien työturvallisuudessa. Myös kasvava palveluliikenne ja yhteiset työpaikat on tärkeää ottaa huomioon riskinarvioinnissa.

Linja-autokuljettajien työ on monipuolista, ja myös turvallisuusnäkökulmia on aiempaa enemmän. Alan työpaikoilla tarvitaankin säännöllistä riskinarviointia. 

– Kun otetaan käyttöön uusia käyttövoimia, on huomioitava vaikutukset kuljettajan työskentelyyn ja turvallisuuteen. On tärkeää tietää, miten toimia kaasu- tai sähköbussin kanssa, jos ajoneuvossa ilmenee toimintahäiriö tai liikenteessä sattuisi esimerkiksi törmäys tai kolari, sanoo vanhempi asiantuntija Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.

– Viime vuonna rekisteröidyistä uusista linja-autoista puolet oli sähköbusseja. Kaupunkiliikenne liikenne sähköistyy nyt kovaa vauhtia. On hyvä, että uudet käyttövoimat on huomioitu OiRA-riskiarviointityökalussa, sanoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

Työkalu auttaa pieniä toimijoita ja oppilaitoksia

Riskinarviointityökalu OiRA on päivitetty yhdessä linja-autoliikennealan toimijoiden kanssa. Mukaan on lisätty esimerkiksi kuljettajien vireystilaan ja terveyteen liittyviä näkökulmia.

– Haluamme panostaa henkilöstömme hyvinvointiin. Olemme ottaneet OiRAn käyttöön ja saaneet vinkkejä riskien kartoittamiseen, kertoo henkilöstöpäällikkö Marjut Kuosmanen Korsisaari-yhtiöistä.

Maksuton työkalu soveltuu erityisesti pienyrityksille, joissa työturvallisuutta halutaan kehittää yhdessä henkilöstön kanssa.

– Helppokäyttöinen työkalu helpottaa pieniä toimijoita, joilla on vähän resursseja. OiRA on auttanut meitä tunnistamaan riskejä ja suunnittelemaan riskienhallintatoimia, sanoo yrittäjä Anssi Manninen Bussi-Manninen Oy:sta.

OiRA sopii myös perehdyttämiseen, ja oppilaitokset voivat hyödyntää työkalua turvallisuuden opettamisessa.

Linja-autonkuljettaja kohtaa monenlaisia asiakkaita

Palveluliikenne on kasvussa, ja kuljetettavana voi olla iäkkäitä ihmisiä ja muita erityisryhmiä.

– Kuljettajat kohtaavat työssään monenlaisia matkustajia, joiden kanssa on pystyttävä toimimaan kaikissa palvelutilanteissa. Kuljettajilla pitää olla valmiudet huomioida oma ja asiakkaan turvallisuus erilaisissa työtilanteissa, joita ovat esimerkiksi matkustajan avustaminen tai tunnetilaltaan kiihtyneiden asiakkaiden kohtaaminen, sanoo Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.

Yöliikenteessä päihtyneet ja uhkaavasti käyttäytyvät asiakkaat saattavat aiheuttaa riskitilanteita, joihin tulee varautua. Päivitetyssä työkalussa huomioidaan aiempaa paremmin myös toiminta erilaisten asiakkaiden kanssa.

Lisätiedot

OiRA – vuorovaikutteinen riskinarvioinnin työkalu

Yhteyshenkilöt:

Juha Hietanen
mediaviestinnän erityisasiantuntija
Työterveyslaitos|Finnish Institute of Occupational Health|Arbetshälsoinstitutet
Puh. +358504773267
juha.hietanen@ttl.fi

Päivi Lehtomurto
mediaviestinnän eritysasiantuntija
Työterveyslaitos|Finnish Institute of Occupational Health|Arbetshälsoinstitutet
Puh. +358504156309
paivi.lehtomurto@ttl.fi