Tavaraliikenteen riskinarviointityökalu OiRa on uudistettu

Työterveyslaitoksen tiedote 2.2.2022:

Työturvallisuutta on tärkeää parantaa yhdessä kuljettajien kanssa. Vuorovaikutteinen riskinarviointityökalu OiRA on päivitetty toimialan tarpeita kuunnellen. Kysymysosioissa huomioidaan nyt myös säiliöliikenne, raakapuukuljetukset, lämpötilasäädellyt sekä vaarallisten aineiden kuljetukset.

Kuljetusalan tiedetään olevan tapaturmavaarallinen. Jotta vältetään turhat vahingot ja liikenneonnettomuudet, on tärkeää kehittää työpaikkojen olosuhteita yhdessä kuljettajien kanssa.

– Kun käsitellään rahtia kuormaus- ja purkupaikoilla, istutaan pitkiä aikoja ja heti sen jälkeen siirrellään raskaita taakkoja, niin väkisinkin tulee eteen vaaranpaikkoja. Kuitenkin iso osa tapaturmista voidaan ehkäistä työturvallisuutta parantamalla, sanoo vanhempi asiantuntija Susanna Visuri Työterveyslaitoksesta.

Nyt päivitetty riskinarviointityökalu OiRA tarjoaa erityisesti pienyrityksille maksuttoman välineen, jolla henkilöstö voi osallistua helposti kehittämiseen ja perehtyä työturvallisuuteen. Se antaa myös kirjallisen dokumentin siitä, että työnantajalta edellytetty riskinarviointi on tehty.

Myös oppilaitokset voivat hyödyntää työkalua opettamisessa.

Työkalu huomioi entistä paremmin esimerkiksi vaarallisten aineiden kuljetuksen

Maanteiden tavaraliikenteen riskinarviointityökalu julkaistiin vuonna 2014 ja päivitettiin helmikuussa 2022. Suurin muutos on, että sisältöön on lisätty kolme suoritealaa ja huomioitu näiden erityispiirteitä:

  • säiliöliikenne
  • lämpötilasäädellyt elintarvike-, lääke- ja laboratoriokuljetukset
  • raakapuukuljetus

Lisäksi mukana on vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva osuus.

– Riskienhallintaprosessimme tarvitsi päivitystä, ja OiRA-työkalu oli hyvä apu sen kehittämiseen. Työkalusta löytyi hyvin kaikki riskit, jotka kuljetusalalla on tärkeä arvioida. Myös yrityksen omien riskien lisääminen kartoitukseen onnistui helposti, sanoo henkilöstöpäällikkö Mervi Heikkilä Kiitosimeon Oy:sta.

On kaikkien etu, että kuljettaja voi työskennellä terveellisesti ja turvallisesti

Työkaluun on lisätty kuljettajan vireyteen liittyviä kysymyksiä ja muita ajoterveyteen liittyviä näkökulmia.

Lisäksi kysymyksissä huomioidaan se, että lastaus- ja purkutyö tapahtuu pääosin muiden työnantajien tiloissa. Yhteisillä työpaikoilla on päätoimijan vastuulla huolehtia siitä, että työolosuhteet ovat kunnossa.

– On kaikkien etu, että kuljettaja voi hyvin ja pystyy tekemään työnsä turvallisesti. Ilman tapaturmia asiakaskin saa toimitukset ajallaan, sanoo Susanna Visuri.

– Maanteiden tavaraliikenteen OiRA on mielestäni hyvin toteutettu. Väittämät ovat selkeitä, mukana on riittävästi esimerkkejä, ja väittämiä on mahdollisuus kommentoida yrityksen näkökulmasta, kertoo riskinarviointia testannut Joni Lampimäki Kuljetus Ralf Hellsberg Oy:stä.

Lisätiedot

Oira – vuorovaikutteinen riskinarvioinnin työkalu