ALT ja AKT ovat yhdessä mukana torjumassa pimeää työtä #EU4FairWork -kampanjassa

Pimeä työ ei tunne rajoja. Kuljetusalan työmarkkinajärjestöt Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT) ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat yhdessä muiden keskeisten järjestöjen, ministeriöiden ja valvontaviranomaisten kanssa mukana Euroopan työviranomaisen #EU4FairWork-kampanjassa. Kampanja jakaa tietoa toimista pimeän työn torjumiseksi ja siitä, miksi työn tekeminen virallisesti on kaikkien etu.

Mitä pimeä työ on?

Pimeä työ on työtä, josta palkka maksetaan yleensä käteisenä, eikä palkkaa tai sen osaa ilmoiteta Verohallinnolle. Työnantaja ei maksa työntekijän sosiaalivakuutusmaksuja, kuten työeläke-, työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksuja.

Vakavimmillaan pimeä työ ilmenee räikeänä alipalkkauksena tai työntekijän asettamisena huomattavan epäedulliseen asemaan käyttäen hyväksi esimerkiksi työntekijän taloudellista ahdinkoa tai riippuvaista asemaa suhteessa työnantajaan.

Miksi pimeää työtä tulee torjua?

Jokaisella on oikeus reiluihin työehtoihin ja työoloihin. Ainoastaan työ, josta on ilmoitettu viranomaisille, takaa oikeuden sosiaaliturvaan, asianmukaisiin työehtoihin kuten palkkaukseen, työaikoihin ja työturvallisuuteen. 

Reilu työ ei syrji, käytä hyväkseen tai hyödynnä toisen henkilön heikompaa asemaa tai tietämättömyyttä. Ilmoittamalla työnteko rakennetaan myös yhteistä turvaa sekä kansalaisten ja yritysten tarvitsemia julkisia palveluita.

Miten pimeää työtä torjutaan Suomessa?

Pimeän työn torjunta kuuluu meistä jokaiselle. Pimeää työvoimaa käyttävät yritykset saavat perusteetonta kilpailuetua suhteessa muihin samalla toimialalla toimiviin yrityksiin nähden edullisempina työvoimakustannuksina. Kuljetusten tilaajat ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa pimeän työn torjunnassa.

Pimeän työn torjunta on osa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa. 

Jos sinulla on tietoa pimeästä työstä, voit jättää luottamuksellisen vihjeen työsuojeluviranomaisille verkkolomakkeella.

Työntekijä:

Varmista, että työnantajasi ilmoittaa työsi viranomaisille ja että palkkasi maksetaan pankkitilille. Tee töitä vain verokortilla ja vaadi aina palkkalaskelma. Vaadi myös kirjallinen työsopimus tai kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista. Palkkalaskelmasta näet, että palkastasi maksetaan asiaankuuluvat verot ja sosiaalivakuutusmaksut. 

Työnantaja:

Huolehdi työntekijöistäsi, he huolehtivat asiakkaistasi. Houkuttele parhaat työntekijät lainmukaisella ja eettisellä yrityskulttuurilla.

Vaali mainettasi – se on voitto yritykselle, työntekijöille sekä yhteistyökumppaneille.

Ole luotettava ja ilmoita työntekijät ja tulot oikein.

#EU4FairWork

Suomessa #EU4FairWork-kampanjaan osallistuu kattava verkosto, joka kattaa ministeriöitä, valvontaviranomaisia ja järjestöjä: työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö, poliisi, maahanmuuttovirasto, työsuojeluviranomainen eli aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet, Verohallinto, Eläketurvakeskus, Työturvallisuuskeskus, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Rakennusteollisuus, Suomen Yrittäjät ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Akava ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, Rakennusliitto ry, SAK, STTK ry, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Autoliikenteen Työnantajaliitto ry, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI), Kela, KT Kuntatyönantajat. Kampanja-aika on 21.-25.9.2020. Voit seurata kampanjaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #EU4FairWork. Lisätietoa kampanjasta on myös Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla.

Harmaa talous ja talousrikollisuus -sivustoPimeän työvoiman käyttäjä salaa työn välttääkseen työnantajavelvoitteet