Nimityksiä Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:ssä

ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 5.1.2017

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n johtava asiantuntija, varatuomari Petri Verronen, on nimitetty Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2017 alkaen. Verronen jatkaa myös Autoliikenteen Työnantajaliitossa nykyisessä tehtävässään, jota hän on hoitanut vuodesta 2014.

OTM Mikko Hanni on nimitetty Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n lakimieheksi 2.1.2017 alkaen varatuomari Jouni Korhosen rinnalle. Ennen siirtymistään Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n palvelukseen Hanni työskenteli asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n lakimiehenä kaksi vuotta, joista vuoden ajan Finnair-konsernin HR-lakimiehenä. Vuosina 2012—2015 Hanni toimi Autoliikenteen Työnantajaliiton asiantuntijana.

Mikko Hanni hoitaa Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n asiakkaiden oikeudellisia toimeksiantoja, kuten oikeudenkäyntejä yleisissä tuomioistuimissa. Hanni on erikoistunut erityisesti työoikeudellisiin kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi työsuhteen päättämistilanteisiin, yhteistoimintaneuvotteluihin ja palkkasaataviin. 

Maantiekuljetusalan yritysten ja yrittäjien kannattaa kääntyä Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n puoleen kaikissa oikeusjutuissaan sekä jo ennen oikeusprosessia työoikeudellisissa ja muissa oikeudellisissa toimeksiannoissa. Työsuhdeneuvontaa tai työtuomioistuimessa käsiteltäviä oikeusjuttuja lakiasiaintoimisto ei hoida, sillä ne kuuluvat Autoliikenteen Työnantajaliiton tehtäviin.

Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy:n toimipiste sijaitsee Helsingin Pohjois-Haagassa Kuljetuskuution 3. kerroksessa, osoitteessa Nuijamiestentie 7. Lakiasiaintoimiston lakimiehiin saa yhteyden SKAL ry:n keskuksen 09 478 999 kautta tai suoraan numerosta 045 658 1333 / Jouni Korhonen tai 040 6700 830 / Mikko Hanni.

Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy on Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n yhdessä omistama lakiasiaintoimisto. Kuljetusalan Lakiasiaintoimisto Oy soveltaa edullisempaa hinnoittelutapaa Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyrityksiin sekä yhteistyösopimuksen kautta Linja-autoliitto ry:n ja Taksiliitto ry:n jäsenyrityksiin (www.kalt.fi

Mari Vasarainen                                                                                                             

toimitusjohtaja                                                                

Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ry                           

Iiro Lehtonen

toimitusjohtaja 

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry