Asiantuntijaharjoittelijaksi Brysselin toimistolle syksystä 2016 kesään 2017

Asiantuntijaharjoittelijaksi Brysselin toimistolle syksystä 2016 kesään 2017

ALT tiedotus (tiedotus a alt.fi), 14.4.2016

Suomen Yrittäjien ja liikennesektorin yrittäjä- ja työnantajajärjestöjen SKAL ry, ALT ry, LAL ry, STL ry, AKL ry, SAKL ry, Suomen Tieyhdistys ry:n yhteisellä Brysselin toimistolla on ajanjaksolle syyskuu 2016 – kesäkuun loppupuoli 2017 * jälleen avoimena kaksi asiantuntijaharjoittelijan paikkaa. Paikat on tarkoitettu korkeakouluopinnoissaan valmistumisvaiheeseen edenneille opiskelijoille. (*Tarkka harjoittelujakso sovitaan valittavien kanssa yhdessä).

Toisen harjoittelijan tehtävän pääpaino on yrittäjyysagendalla olevissa EU-asioissa ja toisen vastaavasti liikenne- ja kuljetustoimialan EU-tason kysymyksissä. Molemmat osallistuvat kuitenkin joustavasti kaikkiin työlistallamme oleviin tehtäviin yhdessä toimiston pysyvän edustajan kanssa ja hänen ohjauksessaan. Yhteydenpito edustamiemme järjestöjen kotimaan toimistoihin on myös päivittäistä. 

Harjoittelijoiden tehtävät ovat erittäin monipuolisia ja edellyttävät oma-aloitteisuutta, tekemisen meininkiä sekä aitoa halua oppia Europaan Unioinin toimintaa. Arvostamme tietämystä EU-päätöksentekoelinten ja EU-lainsäädäntöprosessin perusteista, syvällisempikin tuntemus on ehdottomasti eduksi. Hyvän perustan tehtäviin antavat oikeustieteen opinnot, mutta myös muut yliopistotasoiset opintosuunnat huomioidaan. Erinomaista pohjaa tehtävässä onnistumiselle luovat lisäksi suoritettu opiskelijavaihto ulkomailla, muu kansainvälinen kokemus ja/tai erilaiset työharjoittelut kotimaassa. Englanninkielen taito on oltava erinomainen ja muiden kielten hallinta aina avuksi. 

Tarjoamme harjoittelijoille kuukausikorvauksen sekä työsuhdeasunnon uudessa tilavassa huoneistossamme vaivattoman yhteyden päässä toimistoltamme. Molemmille harjoittelijoille on omat makuuhuoneet. Toimistomme sijaitsee Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n Brysselin toimiston yhteydessä aivan EU-instituutioiden liepeillä. 

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV pikimmiten (toukokuun 6. päivään mennessä) Pasi Moisiolle pasi.moisio a skal.fi . Lisätiedot kaikesta tehtävään liittyvästä saat ottamalla rohkeasti yhteyttä Pasiin sekä asiantuntijaharjoittelijoihimme Niinaan niina.karjunen a skal.fi ja Nooraan noora.lahde a skal.fi

Brysselissä on hyvin laaja europpaalainen korkeakouluharjoittelijoiden yhteisö, johon kuuluu myös paljon suomalaisia. Tule mukaan!





Takaisin