ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 14.9.2015
Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n jäsenet järjestävät mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18.9.2015 kello 11 – 13. Järjestöjen mukaan mielenosoituksella puolustetaan työmarkkinajärjestöjen vapaata oikeutta sopia työ- ja virkaehtosopimuksista ja vastustetaan maan hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on ilmoittanut sen jäsentensä osallistuvan mielenilmaukseen seuraavasti:
- Kuorma-autoalan työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät pidättäytyvät työstä perjantaina
18.9. klo 00.00 – 18.00 välisenä aikana. Ympäristöhuollon osalta työstä pidättäydytään kuitenkin perjantaina 18.9. klo 00.00 – 22.00 välisenä aikana. Ennen 18.9. klo 00.00 alkaneet työvuorot tehdään loppuun saakka kuitenkin siten, että työt päättyvät viimeistään 18.9. klo 6.00. - Linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät pidättäytyvät työstä perjantain
18.9. klo 3.00 ja lauantain 19.9. klo 3.00 välisenä aikana. Ennen 18.9. klo 3.00 alkaneet vuorot ajetaan loppuun saakka. Em. toimenpiteet eivät koske tilausajoliikennettä. - Huoltokorjaamoiden työehtosopimuksen ja linja-autoasemien työehtosopimuksen piirissä olevien
työntekijöiden osalta menetellään samoin kuin linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen piirissä olevien osalta. - Terminaalitoimintaa koskevan työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät pidättäytyvät työstä perjantaina
18.9. klo 6.00 – 22.00 välisenä aikana. - Säiliöauto- ja öljytuotealaa koskevan työehtosopimuksen piirissä olevat työntekijät pidättäytyvät työstä perjantaina 18.9. klo 00.00 – 18.00 välisenä aikana. Ennen 18.9. klo 00.00 alkaneet työvuorot tehdään loppuun saakka kuitenkin siten, että työt päättyvät
viimeistään 18.9. klo 6.00.
Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO ry on ilmoittanut jäsentensä osallistuvan vapaaehtoisuuteen perustuen palkansaajakeskusjärjestöjen mielenosoitukseen Helsingin Rautatientorilla 18.9. klo 11. Mahdollisen töistä poissaolon on yksilöity tarkoittavan itse mielenilmaukseen osallistumisen lisäksi sinne siirtymiseen ja sieltä poistumiseen tarvittavaa osallistujan itse määrittelemään kohtuullista aikaa.
Myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on ilmoittanut ALT:lle, että YTN:n jäsenliittojen jäseniä voi osallistua kaikkien alojen työpaikoilta palkansaajakeskusjärjestöjen mielenosoituksee