AKT saartanut Itellan ja DHL:n lastit Suomen satamissa

ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 24.6.2014


AKT on käynnistänyt tänä aamuna Suomen satamissa käsittelysaarron koskien Itellan lasteja (ks. liitetiedosto). Käsittelysaarto koskee myös Itellan alihankkijoita sekä DHL:n irtoperiä eli ahtaajat eivät käsittele ajoneuvoja tai yksiköitä, joissa on Itellan tai DHL:n tunnuksia. AKT:n antaman tiedon mukaan irtoperät puretaan laivasta, jos niitä tulee, mutta ei luovuteta terminaalista. Myöskään maitse satamaan tulevia kyseisiä lasteja ei AKT:n mukaan käsitellä. Käsittelysaarto kestää tiistaista 24.6.2014 klo 03.00 alkaen torstaihin 26.6.2014 klo 24.00.

Työtaistelun taustana on Itella Logisticsin AKT:hen järjestäytyneiden työntekijöiden tänään klo 3.00 alkanut lakko, joka johtuu Itellassa käydyistä yt-neuvotteluista. AKT järjesti vastaavanlaisen Itellaa koskevan työtaistelun Suomen satamissa myös 27. – 28.5.2014.