Suhdanteiden alamäki jatkuu

Tiedotus (Tiedotusalt.fi), 29.10.2012

-Suhdannekuva on synkentynyt kesän ja syksyn aikana laajalla rintamalla. Kaikkien toimialojen luottamusindikaattorit ovat olleet laskusuunnassa. Lokakuussakin lasku jatkui rakentamista lukuun ottamatta, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

-Teollisuudessa tuotannon arvioidaan hieman supistuvan, ja myös vähittäiskaupan myynnin odotetaan hieman laskevan. Myös muilla palvelualoilla myynnin kasvu jäisi selvästi aiempaa hitaammaksi.



Teollisuuden luottamusindikaattori heikkeni lokakuussa -11 pisteeseen. Syyskuun saldoluku oli -8. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +3.

Rakentamisen luottamus on melko heikkoa, vaikka luottamusindikaattori kohenikin hieman syyskuuhun verrattuna. Lokakuun saldoluku on -20, kun syyskuussa indikaattori oli -24 pisteessä. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6.

Palvelujen luottamusindikaattori painui lokakuussa miinukselle. Myynnin kasvusta odotetaan hyvin hidasta, ja yleinen suhdannetilanne on synkentynyt viime kuukausina. Indikaattorin saldoluku on -2, kun edelliskuun tarkistettu lukema oli +3. Indikaattori on selvästi pitkäaikaisen keskiarvonsa (+16) alapuolella.

Vähittäiskaupan luottamus on heikentynyt melko nopeasti. Myynnin odotetaan jopa supistuvan lähikuukausina. Luottamusindikaattori laski -6 pisteeseen, kun syyskuun saldoluku oli -4. Aikasarjan pitkäaikainen keskiarvoa on 0.

EK:n tiedote

Lokakuun luottamusindikaattori

Luottamusindikaattorit kuvin