AKT järjestää viidennen laittoman työtaistelun samasta asiasta

ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 23.3.2011

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on toimeenpannut vuorokauden mittaisen 23.3.2011 kello 6 alkaneen laittoman lakon Finnsteve-yhtiöissä Vuosaaren satamassa. Lisäksi AKT on julistanut samasta ajankohdasta lukien Finnlinesin laivat laittomaan käsittelysaartoon kaikissa Suomen satamissa kahdeksi vuorokaudeksi.

Kysymyksessä on jo viides samoista Finnsteven työvoimanvähennystoimista aiheutunut laiton työtaistelu. Yrityksen kilpailutilanne ja tappiot ovat aiheuttaneet perustellun henkilöstön vähentämistarpeen. Irtisanomiset on toteutettu yt-menettelyn ja sopimusten mukaisesti. AKT pyrkii laittomilla lakoilla estämään henkilöstön vähentämisen. Lakot eivät poista tätä tarvetta.

AKT:n toiminta osoittaa, että laittomista lakoista tuomittavat hyvityssakot ovat liian pieniä. Lakkoilu paljastaa jälleen kerran nykyisen sopimus- ja työrauhajärjestelmän heikkoudet ja kehittämistarpeen.

Finnlines Oyj on merkittävin rahdinkuljettaja Suomen ja muun Euroopan välillä. Finnlinesin laivat liikennöivät muun muassa Helsingin, Kotkan, Turun ja Rauman satamiin. Laivoissa kuljetetaan teollisuuden tuotteita ja raaka-aineita sekä kulutustavaroita. Jatkuvat työrauhahäiriöt vahingoittavat laajasti Suomen elinkeinoelämää ja heikentävät sen kilpailukykyä maailmalla.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Juha Mutru, Satamaoperaattorit ry, puh. 040 546 5059

Asiantuntija Simopekka Koivu, EK, puh. 0400 609 176