Neuvottelutilanne autoliikennealoilla 9.2.2010

ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 9.2.2010

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT antoi perjantaina 5.2.2010 autoliikenne- ja öljytuotealoille työtaisteluvaroituksen, jonka mukaan lakko alkaisi 21.2. klo 18 ja koskisi noin 12.000 työntekijää. Työriitojen sovittelusta annetun lain mukaisesti työehtosopimusneuvottelut jatkuvat työtaisteluvaroituksen jälkeen valtakunnansovittelijan johdolla. Ensimmäinen sovittelu oli tänään 9.2.2010, ja sovittelu jatkuu torstaina 11.2.2010.

Autoliikenne- ja öljytuotealojen työehtosopimusneuvottelut katkesivat torstai-iltana 4.2.2010 mm. AKT:n esittämään palkankorotusvaatimukseen. AKT vaatii, että palkkoja korotettaisiin vuonna 2010 keväällä 1,5 % ja syksyllä 1,5 % sekä vuonna 2011 keväällä 1,5 % ja syksyllä teollisuuden yleisellä palkankorotusmäärällä. Vaatimukset ylittävät muilla aloilla yleiseksi muodos-tuneen palkankorotustason pelkästään jo tänä vuonna noin 2,5 %:lla, eikä työnantaja voinut hyväksyä AKT:n ”ota tai jätä” –tyylistä vaatimusta.

Palkankorotusvaatimuksen lisäksi AKT vaatii lukuisia muutoksia työehtosopimusten teksteihin: mm. lyhimmän työpäivän pidentämistä, alihankinnan ja osa-aikaisten käytön rajoittamista. Useissa, noin 20 asiassa on saavutettu jo yhteisymmärrys, mutta avoinna on edelleen noin 20 AKT:n tekstimuutosvaatimusta, joiden kustannusvaikutus olisi eri suoritealoista riippuen noin 6 %.

Yhteensä AKT:n palkankorotus- ja tekstimuutosvaatimukset korottaisivat työvoimakustannuksia autoliikennealojen yrityksissä vuosina 2010 ja 2011 noin 12 %.

On muistettava, että autoliikenteen työntekijöiden palkat nousivat päättyneellä työehtosopimuskaudella yli 6 % enemmän kuin teollisuuden työntekijöillä ja että autoliikenteen työntekijöiden ansiot nousevat päättyneen sopimuksen palkkaperinnöstä johtuen tänä vuonna jo noin 2 % viime vuodesta ilman mitään uusiakaan palkankorotuksia.

AKT:n väitteistä

AKT on julkisuudessa väittänyt, että Autoliikenteen Työnantajaliitto vaatisi mm. vuosityöajanlyhennysvapaiden eli ns. pekkasten poistamista, työajan tasoittumisjaksojen pidentämistä ja työ-vuoroluettelon romuttamista. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa.

Autoliikenteen Työnantajaliitto on esittänyt pekkasten osalta, että työntekijän aloitteesta voitaisiin työnantajan ja työntekijän kesken sopia 10 päivää ylittävien pekkasten maksamisesta rahassa tai antamisesta kokonaisten päivien sijaan tunteina. Työajan tasoittumisen osalta työnantajaliitto on puolestaan esittänyt, että yrityksissä voitaisiin työnantajan ja luottamusmiehen kesken sopia yleisen työaikalain mukaisen kolmen kaksiviikkojakson tasoittumisjärjestelmän käyttöönottamisesta. Lisäksi työnantajaliitto on esittänyt, että yrityksissä voitaisiin työnantajan ja luotta-musmiehen kesken sopia työvuoroluettelon sisältöön samoja poikkeuksia kuin nykyisin liitot voivat myöntää.

Mikään Autoliikenteen Työnantajaliiton esityksistä ei tulisi käyttöön työnantajan yksipuolisella päätöksellä, vaan ne edellyttäisivät paikallista sopimista ja työntekijöiden suostumusta, ja antaisivat siten työntekijöille mahdollisuuden vaikuttaa itse omiin työoloihinsa.

AKT pelaa Suomen taloudella

Autoliikenteen Työnantajaliitto pitää autoliikenne- ja öljytuotealoja koskevan lakon panoksia kohtuuttomina. Kun AKT lisäksi uhkaa lakolla satamia, seurauksena voi olla Suomen talouslaman pitkittyminen ja syveneminen.

Julkisuudessa onkin oikeutetusti kysytty, toimiiko AKT yhteiskuntavastuullisesti ja kantaako liitto huolta Suomen taloudellisesta tilanteesta, saati sitten alan työpaikoista.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Hannu Parvela, Autoliikenteen Työnantajaliitto



Puh. (09) 4789 9370, 0400 423 610