ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 26.7.2016
Yritykset, jotka ostavat tavara- tai henkilökuljetuksia alihankintana taikka käyttävät vuokratyövoimaa kuljetuksissaan (tilaaja), joutuvat ottamaan huomioon useampia säännöksiä. Tilaajaa koskevat velvollisuudet ja vastuut ovat samat riippumatta siitä, ostetaanko kuljetukset tai vuokratyövoima kotimaisilta tai ulkomaisilta kuljetusyrityksiltä.
Henkilökuljetusten tilaajia koskee tilaajavastuulaki ja tieliikennelain 105 a §. Tavarakuljetusten tilaajia koskee puolestaan tilaajavastuulaki, tieliikennelain 105 a § ja tavaraliikennelaki. Mikäli kuljetukset tai vuokratyöntekijät ostetaan ulkomaisilta yrityksiltä, tilaajan on otettava huomioon edellä mainittujen lisäksi työntekijöiden lähettämisestä annetun lain määräykset.
Henkilö- tai tavarakuljetuksia ostavan on siis hankittava tietyt selvitykset kuljetuksen suorittavasta yrityksestä sekä tunnettava perussäännöt enimmäisajoajoista, vähimmäislepoajoista ja työehtosopimuksen vähimmäispalkkasäännöksistä.
1. Tilaajavastuulaki (laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä)
Tilaajan on sekä henkilö- että tavarakuljetuksissa ennen sopimuksen tekoa hankittava kuljetuksen suorittajasta seuraavat selvitykset:
- selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin
sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin - kaupparekisteriote
- veronmaksuasioita koskeva selvitys
- todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai
selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on
tehty - selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista
- selvitys työterveyshuollon järjestämisestä
Tilaajan tulee hankkia selvitykset riippumatta siitä, onko kuljetuksen suorittava yritys kotimainen vai ulkomainen. Ulkomaisen yrityksen tiedot on toimitettava yrityksen sijoittautumismaan lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Jos ulkomaisella yrityksellä on Suomessa y-tunnus, on lähtömaan selvitysten lisäksi hankittava Suomesta selvitys verorekisterimerkinnöistä sekä verojen maksua koskeva selvitys.
Selvitysvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa 2.000 – 20.000 euron suuruiseen laiminlyöntimaksuun. Jos tilaaja on tehnyt alihankinta- tai vuokratyösopimuksen, vaikka hänen olisi täytynyt tietää esim. alhaisen hintatason perusteella, että kuljetusyrityksellä ei ole tarkoitus täyttää sopimuspuolena ja työnantajana lakisääteisiä maksuvelvoitteitaan, tilaaja voidaan määrätä maksamaan korotettua 20.000 – 65.000 euron suuruista laiminlyöntimaksua.
Sekä kotimaiset että ulkomaiset linja-autoyritykset ovat Suomessa velvolliset noudattamaan yleissitovaa linja-autohenkilökunnan työehtosopimusta. Kotimaisia ja ulkomaisia tavarakuljetusyrityksiä velvoittaa puolestaan yleissitova kuorma-autoalan työehtosopimus ja säiliöautoyrityksiä yleissitova säiliöauto- ja öljytuotealaa koskeva työehtosopimus.
2. Tieliikennelain 105 a §
Tilaajan on otettava sekä henkilö- että tavarakuljetuksissa huomioon myös tieliikennelain 105 a §, jossa säädetään velvollisuudesta noudattaa EU:n ajo- ja lepoaika-asetusta (561/2006/EY) eli mm. enimmäisajoaikoja, taukoja ja lepoaikoja koskevia säännöksiä. Tilaaja voidaan tuomita sakkoon, jos kuljetuksen suorittaja on ilmoittanut tilaajalle tai jos olosuhteista muutoin selvästi ilmenee, että kuljetussopimuksen mukaisen aikataulun noudattamisella rikotaan tahallisesti ajo- ja lepoaikasäännöksiä, mutta tilaaja tästä huolimatta edellyttää kuljetuksen tapahtuvan aikataulun mukaisesti. Kuljetuksen toimeksiantaja on siten kuljettajan ohella vastuussa ajo- ja lepoaikojen noudattamatta jättämisestä, jos on ennakolta selvää, että kuljettaja ei voi niitä noudattaa.
Säännös koskee myös linja-autojen tilausajomatkojen tilaajia.
3. Tavaraliikennelaki (laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä)
Edellä mainitun lisäksi tilaajan on tavarakuljetuksissa ennen kuljetuksesta sopimista selvitettävä
1. julkisesta liikenneluparekisteristä, että kuljetuksen suorittajalla on liikennelupa tai
2. että kuljetuksen suorittajalla on oikeus suorittaa kuljetus kabotaasina tai ilman liikennelupaa ja
3. että kuljetuksen suorittaja on merkitty arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos se on siihen velvollinen kyseisestä myynnistä.
Kabotaasiliikenteellä tarkoitetaan Suomen sisäisiä kuljetuksia, joita harjoitetaan tilapäisesti toisen lukuun vastaanottavassa jäsenvaltiossa toiseen EU-/ETA-maahan rekisteröidyllä ajoneuvolla. Kabotaasia on esim. suomalaisen yrityksen ostama kuljetusalihankinta, jonka suorittaa toiseen EU-/ETA-jäsenvaltioon sijoittautunut yritys ulkomaille rekisteröidyllä ajoneuvolla. Muista kuin EU- tai ETA-valtioista, esim. Venäjältä, tulevat kuljetusyritykset eivät saa suorittaa Suomen sisäisiä kuljetuksia lainkaan.
Kabotaasikuljetusten määrää on rajoitettu EU:n tavaraliikennelupa-asetuksessa (1072/2009/EY), jota täsmentävät Suomen kansalliset säännökset poistetaan tavaraliikennelaista eduskunnan päätöksellä 1.8.2016. Elokuusta alkaen noudatetaan siis yksinomaan EU-asetusta: kabotaasikuljetusten suurin sallittu määrä Suomeen päättyvän kansainvälisen kuljetuksen jälkeen on kolme kuljetusta yhden viikon aikana.
Tavaraliikennelaissa on lisäksi asetettu tavarakuljetuksen tilaajalle yleistä tilaajavastuuta korostetumpi vastuu mm. kuljetuksen hinnan osalta: kuljetussopimusta ei saa sakkorangaistuksen uhalla tehdä, jos kuljetuksen tilaaja tietää tai hänen pitäisi tietää, ettei kuljetuksen suorittaja aio täyttää lakisääteisiä velvoitteitaan työnantajana. Esimerkiksi jos alhaisesta kuljetushinnasta voi päätellä, että se ei kata kuljettajan palkkaa, sopimusta ei saa tehdä.
Jos ulkomainen kuljetusyritys suorittaa kuljetuksia kabotaasina Suomen sisäisessä liikenteessä, sen on maksettava työsuhteiselle kuljettajalleen Suomen työehtosopimusjärjestelmän mukaista palkkaa, eikä kuljetuksen tilaaja saa tehdä tällöinkään sopimusta, jos hinta on liian alhainen työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamiseen.
4. Laki työntekijöiden lähettämisestä
Ulkomaisten toimijoiden kanssa tehtävissä sopimuksissa tilaajan on edellä mainittujen velvollisuuksien lisäksi huomioitava työntekijöiden lähettämisestä annettu laki. Lakia sovelletaan sekä henkilö- että tavarakuljetuksissa silloin, kun kyse on Suomessa tapahtuvasta kabotaasista taikka kun kyseessä on kuljetusalan työntekijän lähettäminen Suomeen yritysryhmän sisäisenä siirtona tai vuokratyöntekijänä.
Jos suomalainen yritys ostaa esim. Suomen sisäisen kuljetuksen ulkomaiselta kuljetusyritykseltä, tilaajalla on em. velvoitteiden lisäksi velvollisuus huolehtia, että
- se saa ulkomaiselta kuljetusyritykseltä selvityksen työntekijöiden sosiaaliturvan
määräytymisestä ennen kuin he aloittavat työnteon Suomessa - ulkomainen kuljetusyritys tekee ennen työnteon aloittamista ilmoituksen työsuojeluviranomaisille työntekijöiden
lähettämisestä Suomeen ja - ulkomaisella kuljetusyrityksellä on lain edellyttämä edustaja Suomessa.
Jos työsuojeluviranomainen ei valvontatehtävää suorittaessaan tavoita ulkomaisen yrityksen edustajaa, tilaajan on työsuojeluviranomaisen pyynnöstä pyydettävä ulkomaiselta yritykseltä tieto siitä, missä ja miten edustaja voidaan tavoittaa, ja annettava saamansa tieto työsuojeluviranomaiselle.
Jos kyseessä on vuokratyövoiman tilaus, tilaajan on annettava työntekijän Suomeen vuokraavalle ulkomaiselle yritykselle ne tiedot, jotka se tarvitsee omien työnantajavelvollisuuksiensa täyttämiseksi. Näillä tiedoilla tarkoitetaan mm. tietoja tilaajan soveltamasta työehtosopimuksesta palkan määräytymistä varten sekä tietoja vuokratyöntekijän tekemistä työtunneista, lepoajoista ja niiden sijoittumisesta.
Lisätietoja:
Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä
Laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä
Laki työntekijöiden lähettämisestä
Kuljetuspalveluiden ostajan vastuu -infopaketti (pdf, 476 KB)