ALT tiedotus (tiedotus@alt.fi), 11.6.2014
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää täysin vastuuttomana, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT pysäyttää jälleen kerran oman etunsa ajamiseksi koko Suomen viennin ja tuonnin.
AKT aloitti keskiviikkoaamuna vuorokauden mittaisen työtaistelun kaikissa Suomen satamissa. Työtaistelun taustalla on ulkomaisen laivan saartaminen Tornion satamassa.
– Vastuuton lakkoilu vaikean taloudellisen tilanteen keskellä ja välittämättä muista on erittäin tuomittavaa. AKT vaarantaa toimillaan työpaikkoja muissa yrityksissä ja aiheuttaa laajasti vahinkoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Tällä ei näytä olevan mitään merkitystä AKT:lle.
Häkämiehen mukaan AKT:n lakkoilu loukkaa myös syksyllä solmittua työllisyys- ja kasvusopimusta.
– Sopimuksen tekemisen keskeinen peruste oli työrauhan turvaaminen Suomessa sopimuksen kestoajaksi. Jatkuvat työtaistelut rapauttavat sopimuksen perustaa ja osoittavat tarpeen uudistaa työrauhaa koskevat pelisäännöt pikaisesti. Nykyinen työrauhajärjestelmä ei toimi.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jyri Häkämies,
soittopyynnöt viestintäjohtaja Leena Jaakkola p. 040 352 9332